Betonitason käsittely

Betoni materiaalina on tullut jäädäkseen kotien sisustukseen. Paikallaan valetut betonitasot ovat suosittuja erityisesti kosteissa tiloissa kuten keittiössä ja kylpyhuoneessa sekä kesähuoneiden ja kesäkeittiöiden tasopintoina. Betonin hyviä puolia ovat sen muovattavuus valuvaiheessa, kovuus ja kestävyys käytössä sekä eloisa ja kaunis pinta.

Betoni materiaalina?

Betoni koostuu runkoaineesta, eli sorasta tai hiekasta, sementistä ja vedestä. Betonitason valmistus vaatii jonkin verran tietämystä ja osaamista, mutta se ei kuitenkaan ole mahdoton tehtävä. Vaikka betoni on itsessään oikein työstettynä kestävä materiaali, betonipinta pölyää ja likaantuu herkästi käytössä. Huokoinen betoni onkin hyvä käsitellä ennen käyttöönottoa sen ensin kuivuttua kunnollisesti, jotta betoni pysyisi hyvännäköisenä pidempään.

Betonipinnan esikäsittely ja hionta

Suosittelemme esikäsittelemään betoniset tasopinnat yleisten betonin käsittelyohjeiden mukaisesti.

Esimerkiksi eloisa pinta saadaan, kun betoniliima hiotaan pinnasta pois niin pitkälle, että lopulta runkoaine tulee näkyviin. Tähän työhön tarvitset vähintään kulmahiomakoneen ja timanttikuppiterän. Kun pinta on hionnan jälkeen puhdas ja sileä, imuroidaan se pölyttömäksi teollisuusimuria käyttäen.

Betonitason suojaus

Öljyvahakäsittely suojaa huokoista betonipintaa hyvin ja tuo esiin sen luonteikkuuden. Koska käsittely saa aikaan pysyvän vaikutuksen pinnalle, suosittelemme aina kokeilemaan öljykäsittelyä pienelle pinta-alalle ennen koko alueen käsittelyä. Näin varmistut, että lopputulos on onnistunut ja toivotun mukainen.

Öljyvahatuotteet voidaan levittää telalla tai siveltimellä. Levitys tehdään eri suuntaisin ristivedoin, jolloin ainemäärä saadaan mahdollisimman tasaiseksi pinnalla, ja pintaan ei jää levityksestä juovia tai rajoja. On tärkeää muistaa pyyhkiä pinta heti levityksen jälkeen ja poistaa kaikki imeytymätön öljy pinnalta esimerkiksi valkoisella hankauslevyllä ja/tai imukykyisellä, nukkaamattomalla ja värjäämättömällä liinalla.

Ensimmäinen pinta kuivuu 12–24 tunnissa huoneessa, jossa on normaali sisälämpötila ja hyvä ilman vaihtuvuus. Kun ensimmäinen pinta on kuiva, levitetään toinen öljyvahakerros vastaavasti.

Ainemenekki betonipinnalla on aina riippuvainen betonimateriaalista, pinnan huokoisuudesta ja laadusta, joten yleisohjetta on menekille vaikea antaa.

Betonitason käsittelyyn tarvitset:
TopOil-öljyvahan tai Öljyvahan ja sekoitustikun
– Osmon mikrokuitutelan, 10 cm leveä, sekä luonnonharjaksisen ja tukevan siveltimen, esim. 60 cm leveä
– Telakaukalon
– Suojateippiä / suojia, joilla suojaat pinnat, joita ei käsitellä

betoniPinnan huoltaminen

Öljyvahattu betonipinta tarvitsee ajoittain huoltoa. Huoltokäsittelyväli on voimakkaasti riippuvainen pinnan käytöstä ja kulutuksesta. Pinta kannattaa huoltaa riittävän ajoissa, jotta betonipinta ei likaannu eikä tahrat pääse pinttymään pintaan. Pinnan uusintakäsittelyyn riittää hyvä puhdistus ja kertaalleen käsittely öljyvahaamalla.

HUOMAA: 

Öljyvahaus ei sovellu tasoitepinnoille, laastipinnoille, lasitetuille- tai muuten suojakäsitellyille betoni-, laatta- tai tiilipinnoille.

Kuvioidun betonitason sävytys

Vinkki!
Kokeile myös betonin sävytystä Puuvahalla. (Kuvan koristeellinen pinta on tehty valuvaiheessa.)