Kasvimaan puurakenteiden käsittely

Viljelymaa on olennainen osa puutarhaa, ja itse viljellyn kasvin tai mausteen maku maistuu aina hieman maukkaammalta. Kasvilavat ja kasvilaatikot jäsentävät pihaa ja ovat parhaimmillaan kauniita ja runsaasti satoa tuottavia pihaelementtejä. Vaikka viljelylaatikot ja kasvihuoneet sopivat erinomaisesti aurinkoiselle pihalle voi pienen kasvipuutarhan voi rakentaa myös parvekkeelle.

Puu sopii luontaisesti käytettäväksi viljelylaatikoihin sekä muihin kasvimaan rakenteisiin. Kasvimaan puurakenteet ovat jatkuvasti sekä kosketuksessa maan kanssa että Suomen vaihtelevan sään armoilla, joten ne vaativat oikeanlaisen pintakäsittelyn kestääkseen pitkään. Kun puupinnoille etsitään suojakäsittelyä, on hyvä ottaa huomioon esteettisyyden ja omien mieltymysten lisäksi myös pintakäsittelyn haitattomuus. Osmo Color -tuotteilla saavutetaan turvallinen ja luonnonmukainen käsittely kasvimaan puupinnoille, sillä niissä on käytetty mahdollisimman luonnonmukaisia raaka-aineita. 

Kasvimaan puurakenteiden käsittelyyn sopii:

Kasvastuslaatikoiden käsittelyyn EcoGarden Osmo Color

EcoGarden

Tuotteet: 7470, 7475, 7600
Silkinkiiltoinen ja puuta korostava viimeistely viljelylaatikoiden ja lavakaulusten käsittelyyn, sekä muille pihan kevyen kulutuksen puupinnoille.

Edut

  • Turvallinen käyttää
  • Kuivuu nopeasti
  • Kevyt sivellä
  • Värjää hyvin
  • Helposti uusittavissa
Tutustu
EcoGarden Luoto
EcoGarden 7400 Hiili
EcoGarden 7600 Kastanja